Mintun tarinan avulla pääset pohtimaan, millaisissa asioissa hiv vaikuttaa hiv-positiivisen nuoren elämässä ja mitä pitäisi tapahtua, että Mintun toiveet toteutuisivat.
Olen Minttu, tai oikeastaan se on minun lempinimeni. Perheeseeni kuuluu pikkuveli, äiti ja isäpuoli. Pikkuveljeni on maailman suloisin ihminen. Harrastan telinevoimistelua, olen 16-vuotias ja haen keväällä urheilulukioon. Tykkään hengaa joka viikonloppu kavereiden kanssa. Meillä on kiva kaveriporukka, mutta parhaat kaverini ovat Joonas, Anna ja Liisa. Tykkään meikkaamisesta ja siksi tykkään seurata James Charlesia, vaikka hän on viime aikoina ollut vähän messy. Joitain muitakin tubettajia seuraan, mutta mitään sarjoja en oikein ehdi seurata. Oon siis mielestäni tavallinen nuori, jolla on samoja huolia kuin kaikilla muillakin nuorilla. Paitsi minulla on suuri salaisuus, jota ei tiedä muut kuin perheeni. Olen hiv-positiivinen.
En ole ajatellut asiaa sen enempää, ennen kuin Anna alkoi seurustella. Ja kaikki muutkin. Minulta on kysytty moneen kertaan, miksi en seurustele. En seurustele, koska en halua, en uskalla. Pelkään todella paljon, koska kaveripiirini on todella pieni, samoin paikka, jossa asun. Pelkään, että asia leviää, ja perheenikin saisi kärsiä. Sen vuoksi haluan päästä isompaan kaupunkiin ja lukioon, jossa kukaan ei tuntisi minua.
Olen tietänyt sairaudesta 9-vuotiaasta asti. Minulle kerrottiin siitä lastensairaalassa. Muistan, kuinka kiharatukkainen lääkärini kertoi, että olen hiv-positiivinen ja olen ollut syntymästäni saakka. Äitini piti minua kädestä ja itki, isäpuoleni seisoi hiljaa vieressä. Silloin en tajunnut, miten se tulisi vaikuttamaan elämääni. Tähän asti olin vain ottanut yhden tabletin päivässä, eikä muuta. Joskus kyselin, miksi minun pitää syödä lääkkeitä, vaikka koen itseni ihan terveeksi. Joskus kieltäydyinkin niistä. Tällä hetkellä syön lääkkeeni rutiininomaisesti, koska ymmärrän niiden merkityksen, ja käyn puolivuosittain lääkärissä. Virukseni ovat mittaamattomissa eli en voi tartuttaa hiviä muille.
Jos joku päivä kerron jollekin sairaudestani, minua pelottaa, minkälaisen reaktion tulen saamaan. En halua, että ihmiset eivät uskaltaisi koskea minuun tai levittävät minusta juoruja tai haukkuvat. Miten ihmeessä tällaisesta asiasta voi kertoa seurustelukumppanille? Asia pitäisi viimeistään kertoa ennen seksiä. Tämä on epäreilua, koska en ole koskaan pyytänyt tätä. Olen miettinyt usein, että miksi minä. Pikkuveljeni on onnekas, koska hänellä ei ole samaa sairautta. Olen kuitenkin kiitollinen, että minulla on mahdollisuus saada lääkitys. Olen onnellinen perheestäni, koska he rakastavat minua ja voin puhua kaikesta äidin kanssa. Lääkärini on myös hyvä ja hänelle voin esittää kysymyksiä hiviin liittyen.
Unelmani olisi lukea lääketiedettä. Eniten kuitenkin toivoisin, että hivistä ja hiv-positiivisuudesta puhuttaisiin enemmän ja annettaisiin lisää tietoa, jotta minulle ja monelle muulle ihmiselle olisi helpompaa puhua tästä. Haluaisin, että ihmiset suhtautuisivat hiviin vähemmän jyrkästi.
Pohdittavaksi:
- Kuka tai mitkä asiat tässä tarinassa saavat Mintun iloiseksi?
- Mitkä asiat Minttu kokee surullisiksi tai ahdistaviksi?
- Missä asioissa hiv vaikuttaa Mintun elämässä?
- Miksi Minttua huolestuttaa, miten ihmiset suhtautuisivat häneen, kun hän kertoisi sairaudestaan?
- Miksi Minttua ahdistaa erityisesti seurusteleminen ja seurustelukumppanille hiv-positiivisuudesta kertominen?
- Mistä muualta Minttu voisi hakea tukea hiviin liittyvissä asioissa?
- Minkä pitäisi muuttua, jotta Mintun olisi helpompaa kertoa hiv-positiivisuudestaan jollekin henkilölle niin halutessaan?
- Millaisia tunteita ja ajatuksia Mintun tarina herätti? Mitä haluaisit sanoa hänelle?